keskiviikko 22. marraskuuta 2023

 On the road again - tänään 425 km Queenstownista Te Anauhin sieltä Milford Soundiin ja takaisin yöksi Te Anauhin.   Kelit kiinnostaa aina ja tänään lähdettiin 15 C lämpötilassa ja parhaimmillaan päästiin 23 C asteeseen. Keli oli kuiva mutta viimeiset 20 km tihutti vähän.  Pyörät pantiin käyntiin klo 7.  Motellilla ei ollut aamiaista tarjolla joten jatkoimme ensin 50 km aamiaiselle.  Sopii oikeastaan hyvin ajosuunnitelmaan.

Ajoimme aika reippaasti Te Anauhin jossa tankkasimme ja tsekkasimme hotellin.  Idea oli että palataan takaisin omaan tahtiin Milford Soundista.  Siellä söimme lounaan ja kävimme vuonoristeilyllä.  Vuono oli kapea ehkä Norjan tyyliin. Tällä hetkellä pari isompaa ja lukematon määrä pienempiä vesiputouksia.  Kapteeni hauskuutti porukka kastelemalla kannella olevat ajamalla vesiputouksen alle. Lisäksi näimme pingviinejä ja hylkeitä. Milford Sound sijaitsee Fiordlandin kansallispuistossa.  Milford Sound on arvioitu maailman parhaimpiin matkakohteisiin useissa kansainvälissä tutkimuksissa.  Se on myös Uuden-Seelannin suosituin turistikohde. Sitä on  kutsuttu myös  maailman kahdeksanneksi ihmeeksi.  Siellä sataa yli  6000 mm vuodessa  eli se yksi maailman sateisimmista paikoista,.

Illallinen Fat Duck ravintolassa oli erinomainen. Tällä kertaa päädyimme ensimmäistä kertaa merikrottiin joka maistui todella hyvältä.

Huomenna siten taas eteenpäin klo 7.55. Hyvää yötä !

Lisää kuvia tulee kunhan netti toimii paremmin


Näitä liikennemerkkejä on täällä liikaa - 
tarkoittaa aina ruuhkaa

Aamiainen pikku putiikissa 50 km jälkeen 


Kyllä kelpaa…

Sama malli mutta eri paikassa

Häirittin laivamatkalla hylkeiden rauhaa

No joo

Kännykkää voi käyttää moneen - vaikka tyynynä jos ei kenttää

Mirrow lake

Mirrow lake 2

Pyörävahti - kuului matkan hintaan

Kohta merille eiku vuonoon

Pingviinibileet

Vesuiputous

Papukaija G. Pula-aho tuli kylään

Putouksia matkalla




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kotona Suomen talvessa pitkän 43 tuntia kestäneen matkan hotellilta kotiovelle.  Sunnuntaina amulla klo 3 paikallista aikaa hotellilta koht...