perjantai 17. marraskuuta 2023

 Rotarua - Wellington 590 km, lähtö aamukahdeksalta normaaliin tapaan ja perillä hotellilla 21.30 - vähän venähti.  Illalliselle päästiin lähtemään vasta 22.30.  Sehän ei haittaa kun aamulla on lähtö vasta 6.30. Kelien suhteen löytyi melkein kaikkea mahdollista, alin lämpötila 11,5 C korkein 26,5 C.  Vettä välillä aika rankasti useampaankin otteeseen ja välillä painostava helle.  Noin pari tuntia ennen perille pääsyä alkoi älytön tuuli tasaisimmilla alueilla.  Kaksin käsin piti vääntää että sai pidettyä pyörän tiellä. Viimeisen 100 km legissä ylitettiin vielä yksi vuoristo.  Mielenkiintoa nosti edelleenkin kova puuskittainen tuuli, kosteus ja pieni sade sekä pimeys. 

Matkalla nähtiin älyttömästi lammasfarmeja.  Valitettavasti lampaat eivät oikein innostuneet meistä vaan juoksivat hulluna laumana kohti ison aitauksen toista laitaa…  Ilmeisen rauhallista seutua.

Miksi matka viivästyi ?  Yksi syy löytyi Suzuki-merkkisestä moottoripyörästä jonka laturi sanoi sopimuksen irti päivämatkan alkupäästä.  Muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin vaihdella akkua toisesta pyörästä aina edellisen tyhjennyttyä.  Akku kesti aina 50-100 km matkan.  Huomenna tulee korvaava pyörä tilanne ja päästään normaaliin päiväjärjestykseen. Lisäksi matkan varrella oli runsaasti tietöitä.  Viime viikkojen myrskyt olivat syöneet valtavia paloja tiestä vuorilla.  Lisäksi normaalit tienkorjaustyöt.

Hotelli oli aivan Wellingtonin keskustassa.  Olimme aika myöhään perillä joten kaupungissa oli jo kovat bileet käynnissä.  Laskeutumisemme hotellin eteen kadulle herätti kovasti mielenkiintoa ja uusia kavereita oli löytymässä enemmän kuin tarpeeksi.  Mielenkiintoista tässä maassa on positiivinen suhtautuminen motoristeihin, monet tulevat juttelemaan ja porukka heiluttelee teiden varsilla.  Myös autot antavat hyvin tilaa - välillä jopa liian innokkaasti.

Huomenna aamulla lähtö siis 6.30 koska täytyy ehtiä lautalle joka vie pohjoissaarelta eteläsaarelle.  Matkan pituus on noin 3 tuntia.  Pohjoinen puoli Uudesta Seelannista alkaa olla taputeltu.


Huka falls


Helikopterikahvila

Ohjaamo ei houkuta lentohommiin


Sadevehkeet päälle niille jotka eivät luota Rukan Goretexien vedenpitävyyteen

Akkujen vaihto-operaatio numero n


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kotona Suomen talvessa pitkän 43 tuntia kestäneen matkan hotellilta kotiovelle.  Sunnuntaina amulla klo 3 paikallista aikaa hotellilta koht...